Naurutalon julmat peilit

Vartalokompleksit: KELLÄ EI OLISI!?!?!? En tiiä. Saattaa olla niitä onnellisia, jotka ovat sinuja kroppansa kanssa. Ehkä jopa vielä nuoruusvuosista lähtien. Mä en kuulu niihin onnellisiin. Koskaan oo kuulunutkaan, mutta toivon, että joskus vielä kuuluisin. Sillee aidosti. Kaikilla (vähintään naispuolisilla) tuntuu olevan The ongelmakohta. Se on joko liian pitkät/lyhyet/kapeat/leveät/lihaksikkaat/lihaksettomat reidet/pakarat/hartiat/rinnat/kädet/pää/yläpää/alapää/välipää.... Ei sitten kohdin koskaan.

Mä oon se hukkapätkä, 148cm silkkaa dynaattia lyhyellä sytytyslangalla kuten mun työkaveri sanoo =D. Voitte kuvitella oonko pari kertaa kuullu asiasta. Edelleen, vielä 33v iässä mulle tulevat, yleensä nuoret, sanomaan, että ootpa sä lyhyt. No shit Sherlock!! Enpä tiennykkään. Hyvä, ku kerroit niin nyt vihdoin tajuan miksi pultut on pitkät. Uskomatonta, mutta totta niin mua ei kyllä oo ikinä kiusattu asiasta. Sanottu joo ja välillä kärkevämmin, mutta en oo ikinä kokenut kiusaamista sanan karussa merkityksessä. Ehkä musta on jo pienestä pitäen huokunut se, että mullei kannata ryttyyllä!! =D No mutta pointti se, että koska oon lyhyt niin mun vartalolla ei koskaan tulla olemaan Victoria's Secretin Enkeli. Harmittaako? Välillä. Olishan sen nyt mahtavaa olla yhtä pitkää säärtä tai reittä. Mutta ku ei niin ei. Ei tänään, ei huomenna eikä vielä ens vuonnakaan. Ens elämä vois olla seuraava mahdollinen, mutta en pidättele henkeä. Ei sillä, että se mun unelma olisikaan, mutta en voi väittää etteikö se mahtavaa olisi. 

Tälle mitalle en voi mitään. En myöskään sille, että isäni minulle suomat geenit ovat määränneet minulle voimakkaat reidet/jalat, näkyvän tarakan ja leveät hartiat. It is what it is. Reitevä, persevä, lanteikas ja harteikas: kas kas, tähän oon päätynyt jo toistavuosikymmentä sitten. Suhteessa kun tsiikailee mun kroppaa niin oon lähes yhtä leveä kuin pitkä ja jalkojen suhde ei oo kyllä kultaisessa linjassa koko mitan kanssa. Usein on housut kinnannu reisistä ja ahterista pulttujen ollessa liian pitkät ja vyötärön roikkuessa. Samaten yläkropasta kävisin 9 vuotiaasta, varsinkin kun imetykset vieneet vähäisenkin täytteen etuosastosta, mutta sitten nämä mun hartiat. Monesti oon sanonu, että oon xs-nainen l-koon perseellä ja harteilla. 

Mun pelastus on ollut huumori. No ristus minkäs teet. Vaikia kauhalla vaatia, kun on lusikalla saanu. En silti oo hävennyt vartaloa ja ehkä seki on osa jotain suurempaa defenssiä. Jos et voi peittää niin korosta, eikös se niin mee. Sinällään oon sinut kroppani kanssa, en sitä ujostele enkä pyytele anteeksi. Viimeistään kolme riskiraskautta, jolloin vähintään kuukauden välein olin jos jonkun terkan alan ammattilaisen pyöriteltävänä ilkosillaan, vei mun viimeiset siveellisyyden rippeet. Bring it on bitches! =)

On siis asioita, joille ei voi mitään. Mä en voi mitään mun mitalle tai mun ruumiinrakenteelle. Onneksi on asioita, joihin voin kuitenkin vaikuttaa. En oo ikinä ollut pulleahko, kiitos ikuisen liikuntavietin. Oon pelaillut lentopalloa täysikäisyyteen asti ja sitten alkanut jumppapumpat ja lenkkeily kävellen tai juosten. Varsinaisesti sali astui mun elämään 2014, kun olin kahden ensimmäisen lapsen jälkeen kyllääntynyt mun löysääntyneeseen kroppaan. Fitfarmilta BikiniChallenge tilaukseen ja kokeillaan pikkusen tiristellä rasvaa pois.

BikiniChallenge kevät -14 ja 10 viikon urakointi

Voi vitsi, kun oli mahtava fiilis, kun löytyi uusia lihaksia viikottain. Miten se oli uskomaton tunne, kun ne sisäreidet ei kävelles hinkannukkaan toisiaan vasten vaan väliin jäi jopa rako!!! Mun ongelmakohdat eli takapuoli ja reidet ei enää nostattanukkaan tuskanhikiä ja päälle meni semmoset vaatteet, mitkä aiemmin oli jämähtäny lantuumiin. Mulle tuli monet sanomaan, että kai mä kisoihin oon menos? NO EN!!! Sen verran kompleksinen mieli heti jyrähti ettei mulla ollu käyny mieleskään mihinkään kisoihin osallistua. Minä??!! 148 senttinen pygmi, jolla on näyttää vaan iso perse ja reituumet. Ei kiitos. Enpä taida. Mutta jäihän se kummittelemaan mieleen ja tässä ollaan! =)

Luulis, että 33v osais olla armollinen itseään kohtaan, mutta ei tämä nainen. Oon ollut aina itseni pahin tuomari ja vaadin itseltäni enemmän kuin mitä vaadin muilta. Se on mun ongelma. Kuten myös peräänantamattomuus, yllytyshulluus ja ehkä hulluus yleensäki. =D Hyvä esimerkki oli, kun juoksin kesällä ensimmäistä kertaa puolimaratonin. Olin suunnitellut sen tekeväni kesällä, mutta itse tilanne tuli extempore yks iltalenkki, kun aattelin, ettei olla ku muutaman kilometrin päässä niin go for it girl! Sitten, kun oli viimeiset kolmisen sataa metriä maaliin niin mitä tämän naisen päässä liikkuu? Että mahtavaa, vitsi mä tein sen ilman sen kummempia valmisteluita kuin käyny muutaman kerran lenkillä viikottain? Hienoa, että tavoite on saavutettu pian? Ei. Tää mietti miten ihanasti reidet hölskyy.. Ristus moon pässi.. Samantyyppinen tilanne oli tässä loppukesästä. Mitä näette kuvassa?

Enkat paukku prässis, niin mä vaan murehdin kuinka nuo satulat tuossa kettuilee takaasi. Ei ihan oo kaikki muumit laaksossa tällä tädillä.  Tilanne on kuitenkin paranemaanpäin. 

Oon ennenkin sanonut, että liikunta on mun terapia, mun ystävä, intohimo ja rakkaus. Teen sen mielelläni, enkä siksi, että saisin hyvän perseen tai tiukemmat reidet. Ne on hyviä bonuksia, mutta mulle tärkeintä on se tunne, jonka saan salilla. Mä nautin siitä, että kroppa antaa kaikkensa ja tottelee sitä mitä mä sanon. Mä oon tilanteen herra salilla, se on mun omaa aikaa ja siellä mä tiedän mitä mä teen. Nää olka- ja ranneongelmat on haitannut tätä pakettia, mutta salilla oon silti käynyt. Ihan jo siitä syystä, että mun mielenterveys pysyis toivotuissa leveleissä. Ja mulla onneksi on pari toimivaa jalkaa ollu, joita on voinu rääkätä. 

Raskaudet ja vuoden valvominen lasten uniongelmien kanssa on pakottanut mut löysentämään tahtia. Ne on sairaalla tavalla pakottanut terveellisesti polvilleen ja myöntämään ettei aina vaan jaksa ja se on silti ihan fine. Mutta heti, kun on ollut jaksaminen kohdillaan, mä oon painunut salille. Se on mun voima ja kirous. Mutta se on saanut mun kropan pysymään pelikunnossa ja auttanu mua jaksamaan arjessa. Vois krakata moni paikka pahemmin, jos ei olisi lihaskunnostaan pitänyt hyvää huolta. 

Mitä mä tällä haen? On ihan ok, että on niitä ongelmakohtia. Kaikilla niitä on. Varmasti niillä Victoria's Angeleillaki vaikka ne puoli-ilkosillaan kirmailee lavalla. Niitä on myös fitness-lavan enkeleillä, jotka ulkokuoreltaan on tiristelty äärimmilleen ja kävelevät kaunis hymy kasvoillaan satojen ihmisten ja useamman tuomarin eteen. Kukaan meistä ei oo bulletproof ja kaikkiin meihin arvostelu sattuu vaikka siihen itse itsensä omilla valinnoillaan altistaa. Ollaan siis armollisia sekä itselle että toisille. Kauniiden vartaloiden ja hymyjen takana on kuitenkin ihmisiä, jotka ei tykkää reisistään, nenästään tai sormenpäistään. Mäki kannan korteni kekoon ja halaan tänään lapsiani ja sanon niille, että te ootte just ihania semmosina kun te ootte. Ja koska itsensäkin pitää hyväksyä niin sanon, jotta säki oot Tiina ihan ok. =)

-Tiina-

Ps. Viikonloppuna on Jyväskylässä Sm-karsinnat. Te ootte osoitus valtavasta mielenlujuudesta ja kunnianhimosta. Hatunnosto! Rock it Fitfarmin Enkelit ja Charliet! =)

Mä jatkan vielä kasvatusurakkaa vuoden päivät, mutta josko ensi vuosi olisi mun vuosi <3

 

Unelmoidaan isosti